Kanazawa!

Edellisessa episodissa sankarimme ajatusprosessit tekivat tenan liikennetunneleiden ihmeen edessa. Nyt rattaat kuitenkin taas pyorivat:

Sekalainen joukkiomme saapui Kanazawaan siina kahdeksan kieppeilla illalla. Myohahkosta ajankohdasta huolimatta kokusai kooryu kaikanin (kansainvalinen talo, majapaikkani mun) aula oli lastattu tayteen residential advisoreilla ynna muulla tervetuliaiskomitealla. Edelliset paljastuivat ihkaoikeiksi ja ihqdaiksi japanilaisopiskelijoiksi, joita asuu yksi kappale per kerros viisitasoisessa kerrostalossamme. Vahan ihmetyttaa, missa vaiheessa he ehtivat opiskella yhtaan mitaan, sen verran paljon he pitavat vartiota aulan toimistossa ja common roomissa. Nyt viikonloppuna heita ei tosin ole nakynyt, varmaan vihdoin painuivat viettamaan vapaa-aikaa.

Shintaro-niminen henkilo kantoi huolen meidan toisen kerroksen asukkaiden orientaatiosta orientaalin 14-nelion huoneen saloihin. Han puhuu asukasohjaajista ylivoimaisesti parhaiten englantia, joten ymmarrysvaikeuksia ei ollut lainkaan. Asuinhuoneet on ahdettu tayteen aivan kasittamattoman korkeatasoisella varustuksella varsinkin vuokran huomioon ottaen (kutakuinkin 40-50 egea plus juoksevat): magneettisesti lampiava keitinlevy, ilmastointilaite, kosteudenpoistaja, kaasulammitin, ilmainen netti, oma wc suihkulla, jne. Kutakuinkin kaikki, mita opiskelijarenttu voi toivoa. Hieman oudosti joka kampassa on oma manuaalisesti saadettava sahkotoiminen lamminvesivaraaja, jonka kapasiteetti on ilmeisesti suunniteltu viiden minuutin suihkua varten. Noh, eipa tule turhaan lotrattua vedella. Sahkon hinnasta ei oikein ole viela hajua, mutta aika luultavasti se on kalliimpaa kuin Vetelissa (talla vuosituhannella jonain vuonna meilla oli Suomen halvin sahko, bitches), joten taytynee ottaa iisisti kuluttamisen kera.

Siita suihkussa kaymisesta tosiaan. Sita kuvaamaan lienee mahdollista antaa useitakin attribuutteja, mutta mikaan seuraavista ei taatusti kuulu joukkoon: helppo, avara, seesteinen, huoleton, ilmava tms. ylimalkaan positiiviseen vivahtava adjektiivi. Perstuntumalta arvioden tila ei kerta kaikkiaan voi olla edes neliometrin suuruinen. Ilmiselvana kettuiluna lamminvesivaraajan hallintapaneelissa on kolme ohjearvovalia celsiusasteina annettuna: kasitiski, suihku ja kylpy. Pytyn vierassa mahtuu juuri ja juuri seisomaan, joten ehka siina juuri ja juuri mahtuisi selankatkaisevan istumakylvyn pesuvadissa ottamaan. Tekee vissiin hyvaa eturauhaselle muuten. Kaytannossa vesi roiskuu aina ja kaikkialle. Karuihin oloihin videopeliolmien asteikolla hyvin sopeutuvana en muuten valittaisi lainkaan, mutta hieman arveluttaa lattian ikuinen markyys: kallistus lattiakaivoa kohti on nakojaan tuntematon aspekti japanilaisessa saniteettitilojen suunnittelussa. Seinanvierustaa kiertaa aneeminen ura, joka johtaa viemariin, mutta ongelmana on tahan mennessa ollut tarpeeksi kapean lattialastan loytaminen. Taidan kokeilla seuraavaksi leikkikalukauppaa.

Kanazawa University Student Exchange Programme A:an aloittaa tana syksyna muistaakseni 34 vaihtaria, joista vain kolme on jenkkeja, mika on ollut salainen ilonaiheeni, silla etukateen ajattelin maailmanomistajia olevan vahintaan puolet. Sitten loytyy nelja englantilaista, kaksi irkkua (mitka jutut jo tokana paivana!), ranskalaissiskokset, kolme saksalaista, puolalainen ja kutakuinkin loput ovatkin sitten kiinalaisia, korealaisia, intialaisia ja thaimaalaisia. Eniten olen tahan mennessa viettanyt aikaa Richardin, Danin (irkut), Ryanin, Alexin, Charlotten ja Jamesin kanssa (enkut) seka australialaisen Kimin kanssa.

Harmittaa vietavasti tama sairastelu, koska brittiporukka lahti jo tokana iltana karaokebaariin, jonka listalta loytyy Charlotten mukaan Sonata Arctican ja Korpiklaanin musiikkia. Ei silla, etta pitaisin kyseisista artisteista alyttomasti, mutta mielestani elamme oudossa maailmassa, jos Japanin konservatiivisen alueen puolimiljoonaisesta kaupungista loytyy parempi valikoima suomalaista metallia kuin Jyvaskylasta tahi Tampereelta. Kyseinen mesta tarjoaa myos nomihoodaita (varma kirjoitusasusta en ole). Noin tuhannen jenin hintaan (7 euroa) saa juoda niin paljon kuin kehtaa ja tarjoilivat suostuvat kantamaan poytaan kahden tunnin ajan. 'nuff said. Englantilaiset eivat ilmeisesti tosiaan jaa ainakaan ulkomailla ollessaan suomalaisille toiseksi kannisekoiluissaan. Britit kertoivat nimittain yollisista seikkailuista ala-aulassa peittelematta varmaankaan yhtaan mitaan ainakaan orveltamiseen liittyvaa. Alex oli astunut omaan laatoitukseensa, minka jalkeen taksin tilaaminen oli alkanut tuntua miehistosta houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kunhan paranen, Kanazawan yossa tulee kaikumaan muukin kuin kaskaiden hypnoottinen siritys...

Perjantaina oli lyhyehko orientaatio vaihto-ohjelmamme sisaltoon. Meilla tulee tosiaan olemaan 20 viikkotuntia japania aina nelja kerrallaan klo 8:45-12:00. Syyslukukauden (ystavanpaivaan asti) kestavasta kurssista saa kokonaiset viisi (5) opintopistetta. Hmm, kuulostaa tarjoukselta, josta ei voi kieltaytya! Jyvaskylassa samalla tyomaaralla saisi ainakin 12 ellei 16 pojoa. Taytynee ottaa yhteytta opintoneuvontaan Suomen Ateenaan ja kysaista, olisiko miiiiiitenkaan mahdollista ottaa huomioon viikkotuntimaara pisteiden rekisterointiajan koittaessa. Infon hyodyllisinta antia oli tieto yliopiston ilmaisen terveydenhuoltokeskuksen sijainnista. Eraan aiemman sankarivaihtarin (minahan en laakariin mene, prkl!) keuhkokuumetarinalla saikytellyt ohjaaja sai viestinsa perille, joten lampsin suorinta tieta tohtorille. Samaisella ohjaajalla taytyy olla erinomainen huumorintaju, koskapa han tokaisi, notta "siella on yleensa myos englantia puhuva laakari paikalla". No ei tod.

Todettakoon varmuuden valttamiseksi, etta minulla ei ole suurta kynnysta aloittaa keskustelua japaniksi, mikali tiedan, etta minulla on edes jonkinlaiset mahdollisuudet ymmartaa ja tehda itseni ymmarretyksi. Hieman kuitenkin arvelutti, etta mitenhan tuon laaketiedesanaston kanssa sujuu. Vastaanottotiskin hoitaja ei tietenkaan puhunut sanaakaan englantia. Olen kohtalaisen ylpea siita, etta osasin mittavia valmisteluja tekematta sanoa japaniksi "Sainpa harmikseni flunssan", mika kertonee samalla jotain keskusteluvaihtoehtojeni rajallisuudesta. Sitten piti kirjoittaa nimi katakanoilla ja voi pojat etta havetti, kun menin jo lupaamaan kykenenevani tahan niin kovin haasteelliseen ja epatavalliseen tehtavaan, minka jalkeen aivokuoreni valittomasti rekisteroi tuntemuksen imminentista kykenemattomyydestani. Vahan sama kuin tunnusluvun voi unohtaa, kun se pitaa odottamatta tietaa vaikkapa kaupan kassalla ja on unohtanut sirukorttilukijoiden olemassaolon. Onneksi lansimaiset aakkoset olivat daijoobudesuyo.

Mukava hoitajatati lykkasi kateen kuumemittarin. Mina penkille ja vehje kainaloon. Yllatyin oikeasti saadusta lukemasta ja vahan saikahdinkin, silla mittari naytti 37.7 C. Nain siis immeisella, jolla normaali ruumiinlampo on tasoa "kalmo". Saikahdysta ei ainakaan lieventanyt se, etta olin aiemmin keskipaivalla kuumimpaan aikaan kaynyt tunnin-parin kavelyretkella useankin jyrkan maen nousten. Mittausoperaation paatyttya paasin heti laakarin luo, joka oli tarpeeksi vanha ollakseen isoisoisani noin niinkun ryppyjen ja maksalaiskien asteikolla mitattuna. Katsoi kurkun, kuunteli keuhkot ja koetti kaularauhaset. Vain yhden kysymyksen merkitys jai taysin hamaran peittoon, mutta se ei voinut olla mitaan tarkeaa, koska maaratty kahden paivan ilmainen laakesetti ei ole johtanut komplikaatioihin. Sain neljat eri pillerit kolmesti paivassa imaistaviksi ja lisaksi suolojauhepussin kurlattavaksi. Sama hoitajatati esitti varsin toimivan pantomiimi esityksen toimenpiteesta: jauhe lasiin, vetta, sekoitetaan, paa taakse, karakarakarakara ja pthui. Kollega nauroi kuset housuissa.