Puolimatkan krouvissa

Kesapetteri ei suinkaan ole potkaissut tyhjaa tahi heittanyt pyyhetta kehaan, vaan ollut vain yksinkertaisesti pirun laiska paivittamaan blogiaan lukukauden viimeisten viikkojen aikana, kun on ollut vahan muutakin tekemista. Herasin tassa taannoin kuitenkin tajuamaan, etta johan taalla kaukana poissa on oltu aika tarkalleen rapiat viisi kuukautta eli puolet vaihtovuodesta, mutta blogimerkintoja on tahan mennessa kertynyt vaivaiset seitseman. Tasta eteenpain ainakin tekosyita kirjoittamattomuuteen on vahemman, silla 14 nelion kopperoni huippukohtiin lukeutuu nyt kannettava tietokone, jonka yliopisto antoi ilmaiseksi lainaan mannaviikolla. Melkoista palvelua vaihtareille, sanoisin. Ironisesti tasta mahdollisuudesta oli vissiin tiedotettu lokakuun orientaatiotilaisuudessa, mutta jollakulla taisi olla vaikkua korvissa.

Ehkapa merkittavin opiskeluiden ulkopuolinen asia, joka on tapahtunut sitten viime bloggauksen (eihan siita ole kuin pyoreat kolme kuukautta!), on epaterveellisesta seurustelusuhteesta irtisanoutuminen tammikuun lopulla, mika oli paaasiallisesti pitkallisen sielunreflektion mutta myos kokemani epifanian tulosta. Harmassa sana taitaa viitata pelkastaan loppiaiseen ja olisihan se hienoa, jos loppiaisen vietolla olisi ollut nain suuri vaikutus henkilokohtaisiin asioihini, mutta nyt puhutaan kuitenkin anglo-amerikkalaisesta epifaniasta. Niille kahdelle muulle Joss Whedonversen fanille tiedoksi, etta enpa olisi ikina uskonut vastaan tulevan tilannetta, jossa Angelin kuolemattoman lausahduksen kopiointi oikean elaman vakavaan keskustelutilanteeseen oli taysin luonteva ja perusteltu vaihtoehto... Epifania on akillisesti saavutettu ja intuitiivinen ymmarrys todellisuuden osan tai tietyn asian perustavanlaatuisesta merkityksesta, mika on usein jonkin arkipaivaisen tai yksinkertaisen asian aiheuttama. Epifania kaunis, suomennokseni ruma. Yksinkertaistaen koin hetkellisesti vuorenvarmasti, etta minun osaani ei enaa kuulu seurustelu taman henkilon kanssa. Viela kun saisin vastaavan valaistuksen liittyen kulttuuriantropologina tyollistymiseen, niin tassahan olisi erinomaisesti paakelsit uunissa!

Lomalla

Pienoista kirjoitustehtavaa lukuun ottamatta Pezquito laskeutui kauan kaivatulle lomalle torstai-iltana 12. helmikuuta Armon vuonna 2009. Seuraavana paivana oli luvassa miltei taysin yliopiston sponsoroima laskettelupaiva eraassa Hakusan-vuoriston laskettelukeskuksessa, joka on vain reippaan tunnin bussimatkan paassa. Haku on valkoista tarkoittavan kanji-merkin kiinalainen lukutapa ja taman Japanin toiseksi korkeimman vuoren (2702 m) huippu taitaakin olla keskikesaa lukuun ottamatta aina lumen peitossa. Samassa laskettelukeskuksessa olimme kayneet kerran aikaisemmin tammikuussa, jolloin sattumalta lopultakin harjoitin laskettelun jaloa taitoa ekaa kertaa olevaisuudessani. Suomessa olin viela ollut jonkinlaisen vastareaktion kourissa, silla erittain ennakkoluuloinen asenteeni aktiviteettia kohtaan esti minua edes kokeilemasta sita. Kai minussa asuu sitten hiljainen anarkisti/punkkari/hippi/olio, joka vaikeuttaa toisinaan massakulttuurin ilmiohin tutustumista, silla taysin sama juttu oli aikoinaan kuningas alkoholin kanssa noin 21.42 vuoden ikaan saakka (Kiviniemen saunailta fuksivuonna 2005). Kuinka ollakaan, seka ryyppaaminen etta laskettelu paljastuivat kerta kaikkiaan viihdyttaviksi ajanvietteiksi eeppisista krapuloista ja kaatumisista huolimatta.

Noh, kahden laskettelureissun aikana en ole kaatunut pahasti kuin kerran, joten plussan puolella ollaan sen suhteen selvasti, krapuloiden ei niinkaan. Jalkimmaisen laskettelupaivan opettaja oli aivan mahtava tyyppi. Sanoi esmes kerran, etta "laskekaa viis kertaa toi rinne alas, maa meen tupakille". Tai ainakin se katosi sellaiseen hiihtotupaan hyvaksi aikaa, eika katsonut peraamme lainkaan. Meidat oli jaettu (ilmoitetun) taitotason mukaisiin ryhmiin ja eka kerrasta rohkaistuneena olin vetanyt ristin ruutuun keskitasoinen, joten paasin taitavien kanssa samaan ryhmaan, koska suurin osa muusta porukasta oli aloittelijoita. En katunut valintaani kylla yhtaan siita kirpaisevasta kaatumisesta huolimatta, joka ei muuten edes tapahtunut lapaisemallani mustalla rinteella, vaan yrittaessa ohjeistetusti matkia sikataitavan open liikkeita keskitason rinteella. Kauneus ennen kaatumista on veikea juttu. Olin juuri ajattelemaisillani, notta "hei taahan alkaa sujua!" kun matkahdin tuhannesosasekunnin sisalla naamalleni lumeen ja sain arskalasit tayteen loskaa (ihme etteivat menneet paskaksi). Tassa vaiheessa oltiin jo lasketeltu sellaiset kolme-nelja tuntia, mika alkoi jo tuntua olemattomissa reisilihaksissani ja siten vaikuttaa tarkkuuteen ynna tarkkaavaisuuteen. Vertailun vuoksi ilmeisesti arvallu valittu korealainen ryhmanjohtaja kaatui joka rinteessa vahintaan kerran, koska ei halsannut siksakkilaskettelua oikeastaan ollenkaan, vaan paattavaisesti yritti jarruttaa auraamalla jyrkissakin rinteissa.

Ilokseni huomasin, etta murtomaahiihdon (pakotetustako?) harrastamisesta oli sittenkin hyotya myohemmassa elamassa, silla laskettelun periaatteet kavivat heti kattelyssa jarkeen. Sen sijaan tekniset yksityiskohdat tuntuvat ylitsepaasemattoman vaikeilta: kuinka ihmeessa joku pystyy pitamaan polvet ja monot jatkuvasti kiinni vastaavissa toisissaan, vaikka alas mennaan tuhatta ja sataa erittain tiheakuvioista pienta siksakkiliiketta? Nain siis hiihdonopemme naytti tekevan. Palautteen antaminen oli sanotaanko diplomaattista, koska riippumatta siita teimmeko liikkeet suurin piirtein oikein vaiko aivan pain persetta, huuto alarinteesta oli aina yhta sympaattinen rimpsu "Ookee! Ookee desu! Soo desu! Soo!".

Nyt keitan aamukahvit ja kello nayttaa 17:26. Rappiolla on hyva olla. Herasin sentaan jo kolmelta. Loma jatkuu huhtikuun 9. paivaan saakka, jolloin on orientaatiotilaisuus uuteen lukukauteen. Vaan alkaa luulkokaan, etta taalla ollaan madannytty vaihtaritalon sementtihelvetissa koko helmikuu. Kuluneen viikon tiistaina palasimme kuuden hengen voimin tehdylta ekskursiolta Hokkaidoon ja Tokioon. Matka kesti 13 paivaa ja rajaytti tajunnan. Kirjoitan lomasta huomenna, kun inspiraatiosuoni pulppuaa taas vahan elinvoimaisemmin. Jaakaahan hetkeksi, rakkaat kanssaharmalaiseni!!